Kuka olen?

Tämä on tarina elämästäni ja matkastani kohti omaa identiteettiäni.

"It's My Life" - Bon Jovi

Minulla on synnynnäinen MMC, joka on vaikuttanut lapsuuteeni ja aiheuttanut useita sairaalajaksoja ja eristäytymistä sosiaalisesta elämästä. Oulun Yliopistollinen Sairaala oli minulle kuin toinen koti. Paikka, jossa vietin paljon aikaa ja jossa sain hyväksyntää, välittämistä ja tukea.

Lapsuudenkodissani puuttui turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne.

Tulen vanhoillislestadiolaisesta perheestä, jossa vallitsi puhumattomuuden kulttuuri ja henkinen väkivalta. Odotukset olivat tiukat ja yhteisön vaikutus vahva. Yhteisössäni usko oli tärkeä osa elämää, mutta sen varjolla minua rajoitettiin monilla tavoilla. Minua pidettiin lapsellisena ja heikkona huolehtimaan itsestäni. Elämäni valintoihin liittyviä päätöksiä rajoitettiin uskon nimissä, kuten opiskelua ja sosiaalisia suhteita. Koin painetta miellyttää muita ja sopeutua ympärilläni oleviin odotuksiin.

Teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä sain mahdollisuuden irtautua "ahdasmielisen yhteisön" ja perheen hallinnasta. itsenäistyminen ja omannäköinen elämä sai alun. Pääsin ammattiavun piiriin. Aloitin psykoterapian, joka auttoi minua rakentamaan omaa polkuani sekä käsittelemään menneisyyden traumoja. Uskalsin vihdoin olla oma itseni ja elää unelmiani. Aloin pohtia asioita omilla aivoillani ja tutustua maailmaan omista näkökulmistani käsin.

Lähdin myös tutkimaan Raamattua enemmän kuin koskaan aiemmin lestadiolaisessa yhteisössä ollessani ja tämä vain vahvisti päätöstäni irrottautua siitä. Irtautuminen yhteisöstä oli elämäni vaikein, mutta samalla viisain päätös. Nyt tunnen olevani lähempänä sitä, kuka todella olen. Olen alkanut voittamaan pelkoni ja löytämään oman polkuni, jossa voin toteuttaa itseäni ja olla onnellinen. Matka on kuitenkin vielä kesken.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita