Matka kohti itsenäisyyden aarrearkkua

Tänään haluan kirjoittaa aiheesta, joka on vaikuttanut elämääni syvästi ja tiedostamattani tähän päivään saakka. Kunnes eräänä päivänä tajusin mistä elämäni haasteet oikein kumpuavat. Läheisriippuvuuden piirteet ovat monille meistä tuttuja, mutta sen tunnistaminen voi olla haastavaa. usein etsimme vastauksia väärästä suunnasta.

Tämä teksti on omistettu pikkusiskolleni Tuulalle, joka on avannut silmäni uudella ja terveellisellä tavalla nähdä maailma. Sekä ihmisille, jotka kärsivät läheisriippuvaisuudesta ja heidän läheisille.

Läheisriippuvuus on tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi, ja se voi joskus johtaa siihen, että unohdamme omat tarpeemme ja toiveemme. Matkani kohti itsenäisyyden aarrearkkua on ollut haastava, mutta samalla se on avannut silmäni näkemään maailman uusin silmin.

Läheisriippuvuus syntyy usein varhaisessa elämässämme. Lapsena tarvitsemme kaikki rakkautta, hoivaa, huolenpitoa ja opastusta. Jos emme saa näitä tarpeita tyydytettyä riittävästi, voimme kasvaa aikuisiksi, jotka etsivät näitä asioita muilta ihmisiltä. Läheisriippuvaisena saatamme jatkuvasti miellyttää muita ja unohtaa oman itsemme.

Oma taustani on osaltaan vaikuttanut läheisriippuvuuden kehittymiseen. Vammaisuuteni vuoksi olen riippuvainen muista ihmisistä.

Olen lähtöisin vanhoillislestadiolaisesta perheestä, jossa odotukset olivat tiukat ja kapeat sekä yhteisön vaikutus vahva. En ollut riippuvainen pelkästään avun tarpeen vuoksi vaan, että minua pidettiin niin lapsellisena, etten osannut huolehtia itsestäni ja uskoni oli vaarassa jumalattomassa maailmassa. Elämäni valintojani esimerkiksi opintoja ja ystävyssuhteita koskien rajoitettiin uskon nimissä. "Et voi mennä maailmaan yksin uskonnon tähden, koska et osaa huolehtia itsestäsi. Kun annat sille pikkusormen niin se vie sinulta koko käden."

Tunsin painetta miellyttää muita ja sopeutua ympärilläni oleviin odotuksiin, jotta minut hyväksyttäisiin tasavertaisena jäsenenä. halusin tuntea kuuluvani perheeseen ja yhteisöön. Kuitenkaan en voinut missään vaiheessa toteuttaa itseäni vaan se oli tukahdutettava syvälle sisälleni.

Vanhemmat voivat pelätä lapsen puolesta ja olla ylisuojelevia, mutta tämä ei ole millään tavoin lapsen kehityksen edunmukaista

Vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksella on merkittävä rooli läheisriippuvuuden syntyyn. Jo ensimmäisestä kosketuksesta lapsen ja äidin välillä, lapsi luo varhaisessa kehitysvaiheessa ensimmäiset siteensä vanhempaansa. Nämä varhaiset vuorovaikutuskokemukset vaikuttavat lapsen myöhempiin ihmissuhteisiin.

Jos vanhempi on ylisuojeleva tai kontrolloiva, lapsi voi oppia riippuvaisuutta ja vaikeutta itsenäisen toiminnan ja päätöksenteon kehittymistä. Vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen laatu ja tasapaino ovat siis keskeisiä tekijöitä läheisriippuvuuden syntyyn, ja vanhemman tehtävä on tarjota lapselle turvallinen ja tukeva kasvuympäristö, jossa hän voi oppia kehittämään itsenäisyyttään ja terveitä ihmissuhteita.

Sairaalaelämässä sekä kuntoutuksessa olen ollut riippuvainen hoitajista ja terapeuteista.

Kuitenkaan emme voi syyllistää aina vanhempia. Jos lapsi on syntyessään sairas tai vammainen hän tarvitsee erilaisia hoitotoimenpiteitä ja olosuhteita, eikä vanhemmalla ole tällöin mahdollista tarjota lapselle riittävästi läheisyyttä, emotionaalista tukea ja turvaa, lapsi voi kehittää läheisriippuvuuden tarvetta tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi vanhemman kautta. Tällainen vuorovaikutusmalli voi johtaa siihen, että lapsi alkaa unohtaa omat tarpeensa ja toiveensa, keskittyy liikaa vanhemman tarpeisiin ja menettää oman identiteettinsä.

Pitkät sairaalajaksot ja kuntoutusvaatimukset ovat rajoittaneet mahdollisuuksiani osallistua esimerkiksi kouluun ja perheen normaaliin arkeen. Tämä eristyneisyys ja koulunkäynnin vähyys ovat vaikuttaneet erityisesti koulu- ja opiskelu menestykseen, mutta myös sosiaalisiin suhteisiini ja luoneet tarpeen läheisriippuvuudelle. Arjessa ja päivittäisissä toiminnoissa olen riippuvainen avustajasta ja kotihoidosta. Näiden ihmisten läsnäolonsa on ollut minulle tärkeää ja olen kehittänyt vahvan tarpeen turvallisuudelle ja avulle.

Esimerkiksi eräs fysioterapeuttini, jonka kanssa kävin allasterapiassa, oli minulle suuri tuki ja turva itsenäistymisen kynnyksellä. Pystyin puhumaan hänelle perhesuhteistani ja menneisyydestäni heti ensimmäisellä terapiatapaamisella. Olin luonnut häneen vahvan äidillisen luottamussuhteen. Eräänä päivänä hän kuitenkin ilmoitti, että kyseinen kerta olisi meidän viimeisemme ja että hän lähtee pois. Hänen poislähtönsä teki niin kipeää, että meni yli puoli vuotta ennen kuin pystyin jatkamaan allasterapiaa, enkä koskaan nauttinut siitä samalla tavalla kuin hänen kanssaan.

Takerruin ihmisiin todella tiukasti ja odotin enemmän kuin oli mahdollista saada. Terapeutit, avustajat ja hoitajat olivat minulle kuin sijaisvanhempia. Vanhempia, joita minulla ei koskaan ollut. Kumppaneita tai ystäviä, joita minulla ei koskaan saanut olla. Ihmissuhteen menetykset ovat olleet ja ovat edelleen minulle taistelu elämän ja kuoleman välillä. Tällaiseen läheisriippuvuuteen varmasti samaistuu moni vammainen henkilö, jolla on hoito- tai terapiasuhde. Monelle terapeutti on ainoa ystävä tai vanhempi.

Tunnistaminen ja hyväksyminen ovat olleet ensimmäiset askeleet matkallani kohti vapautta.

Tajusin, että olin elänyt vuosia muiden odotusten mukaan, unohtaen omat unelmani ja tarpeeni. Läheisriippuvuus oli saanut minut luomaan myrkyllisiä ihmissuhteita, joissa yritin miellyttää muita hinnalla millä hyvänsä. Vain siksi, että pelkäsin menettäväni ihmiset ympäriltäni. Kuitenkin usein takertumalla ihmiseen menetin heidät joka tapauksessa.

Tutustuminen psykoterapeutti Tommy Hellstenin töihin oli käännekohta elämässäni. Hänen kirjoituksensa auttoivat minua ymmärtämään, että psyykkiset ongelmani olivat oireita yhdestä ja ainoastaan läheisriippuvuudesta. Minun ei tarvinnut enää etsiä kymmeniä eri mielenterveysongelmia, joita lääkitä parantaakseni oloani. Läheisriippuvuudesta voi toipua ja löytää oman itsetunnon ja rajat. Opin, että oman itseni rakastaminen ja arvostaminen ovat avaimet itsenäisen elämään aarrearkkuun.

Matkani kohti aarrearkkua on vielä kesken ja vaatii rohkeutta, mutta jokainen askel on ja tulee olemaan sen arvoista. Opettelen asettamaan omat tarpeeni etusijalle ja sanomaan ei silloin, kun se on tarpeen. Opettelen rakentamaan terveempiä ihmissuhteita, joissa molemmat osapuolet kunnioittavat toisiaan ja tukevat toistensa kasvua.

Läheisriippuvuuden vaikutukset eivät rajoitu vain psyykkiseen hyvinvointiin. Olen huomannut, että läheisriippuvuus vaikuttaa myös fyysiseen terveyteen, koska se saattaa estää meitä huolehtimasta itsestämme riittävästi tai ottamasta vastuuta omasta hyvinvoinnistamme.

Tämä matka ei ole helppo, mutta haluan kannustaa jokaista teistä, joka tunnistaa itsessään läheisriippuvuuden merkkejä, ottamaan ensimmäisen askeleen kohti omaa aarrearkkua. Olkaa armollisia itsellenne ja hakekaa apua tarvittaessa. Elämä tarjoaa paljon kaunista ja mahdollisuuksia silloin, kun uskallamme astua ulos läheisriippuvuuden varjosta ja ottaa vastuun omasta onnellisuudestamme. Ota sinäkin oma elämäsi haltuun ja rakenna oma aarrekartta itsenäisyytesi aarrearkulle.

Kiitos vielä Tuula siitä, että olet jakanut tämän matkan ja tulemme aina olemaan toistemme rinnalla. Ja kiitos kirjailija Tommy Hellsten, siitä kun sanoitit vaikeudet, joita kohtaan elämässäni. On helpompi jatkaa matkaa kohti aattetta.

Kiitos kun luit tämän blogin, toivottavasti se inspiroi sinua tutustumaan itseesi rakentamaan oman itsenäisen polkusi. voit osallistua aiheen keskusteluut Facebookissa ja Instagramissa.